Mikä on alhaisen pH-arvon hiusväri?

Hiusvärin valitsemiseen sisältyy paljon muutakin kuin vain oikean sävyn valitseminen. Harvoin tulee ajateltua alhaisen pH-arvon merkitystä sekä emäksisyyttä silloin, kun kyse on hiusväristä ja hiusten vahvuudesta. Alapuolella olevassa tekstissä kerromme miksi on tärkeää, että hiusvärillä on matala pH-arvo (tälläistä hiusväriä voidaan kutsua myös happamaksi hiusväriksi, ”acidic haircolor") parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi.

Miksi emäksisyys ja pH-arvo ovat tärkeitä hiuksilleni?

Lyhyesti sanottuna (ilman, että herätämme muistoja kemian tunneilta peruskoulusta), pH-arvo kertoo kuinka paljon happoa liuoksessa on. pH-asteikko on 0 ja 14 välillä, jolloin pH-arvo 0-6 välillä on hapan, 7 täysin neutraali ja 8-14 emäksinen. pH-arvo yhdessä proteiinin ja kosteutuksen kanssa määrittää hiusten kunnon, vahvuuden, pituuden, muodon ja värin. Emäksisempi arvo voi sen vuoksi vaikuttaa bakteerien määrään ja rasvaisuuteen (jota meillä kaikilla esiintyy) hiuspohjassa, mikä taas voi aiheuttaa hilseilyä.

Mikä pH-arvo hiuksissani pitäisi olla?

Redkenin hiusartistin, George Garcian mukaan hiukset ovat parhaiten voivat ja terveimmät kun pH-arvo on arvojen 4,5 ja 5,5 välillä. Meidän pitäisi olla tietoisia siitä, että monet asiat joille altistamme hiuksemme – kemikaalisille prosesseille kuten hiusten vaalennus sekä jopa shampoon käyttö – voivat muuttaa hiusten pH-arvoa ja tehdä siitä emäksisemmän, mikä taas voi vahingoittaa hiuksia. Hyvä uutinen on se, että Redkenin tuotteiden avulla voit tasapainottaa hiusten pH-arvon ja pitää hiukset vahvoina ja terveinä. Tämä on ollut osa Redkenin DNA:ta jo siitä lähtien, kun tuotemerkki perustettiin 1960-luvulla. Kaikki Redkenin shampoot sisältävät tasapainotetun pH-arvon, kun taas Redkenin hoitoaineet ovat lievästi happamia. Nämä tuotteet luovat ainutlaatuisen yhdistelmän, joka saa hiusten pH-arvon juuri oikeaksi.

Mikä on alhaisen pH-arvon hiusväri?

George Garcian mukaan ”alhaisen pH-arvon sisältävä hiusväri antaa hiuksille tasapainoisuutta”. Kaikissa Redkenin Shades EQ Gloss-hiusväreissä on matala pH-arvo ja näiden Shades EQ Gloss-värien ja sarjan laajan hiusvärivalikoiman avulla et ainoastaan saa parasta ja kaikista räätälöidyintä lopputulosta – annat hiuksillesi myös kiiltoa samalla kun hoidat niitä. Shades EQ on hiusväri, joka on uskoo olevansa kuin hoitoaine.

Miksi kannattaa pyytää hiusväriä, jossa on matala pH-arvo?

Vaalennuksen jälkeen esimerkiksi raitoja tai balayage-värjäystä tehdessä on erityisen tärkeää pyytää laitettavaksi kevytväri, jossa on matala pH-arvo, koska vaalennus saa hiukset alkaaliseen tilaan, jonka pH-arvo on 10 tai 11. Vaalennuksella on sen vuoksi merkittävä vaikutus hiusten rakenteeseen ja yleiseen kuntoon. Noudata Redken-stylistin neuvoja ja pyydä matalan pH-arvon hiusväriä, kuten Shades EQ:ta.

Kevytväri jossa on matala pH-arvo, kuten Shades EQ:ssa, sisältää tuotekoostumuksen jossa on vehnäaminohappoa, joka hoitaa hiuksia ja antaa erityistä kiiltoa. Kaikenlaiset värjäytyneet tai vaalennetut hiukset saadaan korjattua välittömästi Shades EQ-käsittelyn jälkeen. Kun tuotekoostumus levitetään hiuksiin, koostumus sekoittuu pehmeästi ja sävyttää hiuksia kauniin lopputuloksen saamiseksi.

Lue lisää Shades EQ –väreistä täältä.

Mikä on kaikista terveellisin tapa värjätä hiukseni?

Riippumatta siitä, haluatko seurata uutta hiusväritrendiä vai värjätä hiuksesi ensimmäistä kertaa, on erittäin tärkeää, että käyt ammattilaiskampaajalla ja hiusmuotoilijalla, joka voi ylläpitää hiusten kuntoa ja eheyttä värjäysprosessin aikana. Redkenin Color Mantra jakaa hiukset 3 vyöhykkeeseen, jonka mukaan väriä levitetään eri vyöhykkeille riippuen pH-arvosta, koska jokainen vyöhyke ottaa värin eritavalla vastaan riippuen hiusten kunnosta. Tällä tavoin voimme varmistaa ja maksimoida upean värilopputuloksen ja minimoida hiusten rasituksen. Voimme myös taata, että hiukset ylläpitävät oikean pH-arvon.

VYÖHYKE 1: Hiuspohjaa lähinnä oleva osa hiuksista, n. 2,5cm.
VYÖHYKE 2: Hiusten keskiosa, alkaa siitä kohdasta johon vyöhyke 1 päättyy.
VYÖHYKE 3: Erittäin huokoiset hiukset (latvat) tai se osa hiuksista, joka alkaa olkapäiden kohdalta (kaikissa hiuksissa ei ole vyöhykettä 3).

Redkenin hiusmuotoilijat ja kampaajat levittävät vain emäksisiä värejä vyöhykkeelle 1. Shades EQ sisältää alhaisen pH-arvon ja sitä levitetään vain vyöhykkeelle 2 ja 3 värilopputuloksen maksimoimiseksi ja hiusten rasituksen minimoimiseksi.

Löydä lähellä sijaitseva kampaamosi täältä.